Kaikki kallistuu. Kahvi, bensa, alkoholi, eli varsinkin ne asiat, joista pidämme.

Me Valcolla päätimme kuitenkin kieltäytyä osallistumasta tähän yleiseen kurjistamiseen. Siksi olemme ylpeitä voidessamme julkaista uuden lippulaivamallimme, Valco VMK25.2 -vastamelukuulokkeet. Ne ovat teknisesti paremmat, vakaammat ja kestävämmät kuin edeltäjänsä – mutta hinta on tismalleen sama, 199 euroa.

Jos etsit markkinoiden parasta hinta-laatusuhdetta, voit lopettaa etsimisen tähän.

Miksi uudet langattomat kuulokkeet vanhaan hintaan?

Miten hinnan pitäminen samana on mahdollista, kun maailma ympärillä palaa? Valcon konsernijohtaja Henri Heikkinen, joka odottelee parhaillaan kutsua taloustieteen Nobel-gaalaan, selittää asian näin:

”Inflaatio ei ole luonnonlaki vaan valinta. Usein se on vain hieno sana sille, että yritykset haluavat parantaa katettaan tekemättä mitään enempää. [...] Kun tehostaa toimintaa ja myyntiä, hintoja ei ole pakko nostaa. Siksi VMK25.2 maksaa edelleen saman 199 euroa... ja silti minulla on varaa uuteen katumaasturiin.”

VMK15 vs. VMK25.2 – Miksi julkaisimme uuden mallin?

Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että uuden lippulaivan julkaisuun oli hieman kiusallinen syy. Lanseerasimme aiemmin edullisemman ja pienemmän [Linkitä tähän: VMK15-kuulokkeet], ja se osoittautui vahingossa niin hyväksi, että se sai aiemman lippulaivamme (VMK25) näyttämään hetkellisesti vanhanaikaiselta.

Tämä ei tietenkään käy päinsä. Ei ole sopivaa, että "hinnat alkaen" -malli on teknisesti edistyneempi kuin se kallein malli, jolla meidän on tarkoitus kerätä rahat pois ihmisiltä.

VMK25.2 palauttaa maailmankirjat järjestykseen: se on taas kiistatta edistynein, paras ja kaunein kuulokkeemme.

Huipputekniikkaa tutuissa kuorissa

Jos asetat vanhan VMK25:n ja uuden VMK25.2:n vierekkäin, et todennäköisesti huomaa eroa. Tämä on täysin harkittu ratkaisu, johon on kaksi syytä:

  1. Estetiikka: VMK25 on jo valmiiksi pirun hyvännäköinen kuuloke.

  2. Raha: Uudet ruiskuvalumuotit maksavat ihan perkeleesti.

Harkitsimme uutta muotoilua noin kolmen sekunnin ajan, kunnes tajusimme, että asiakas maksaa äänenlaadusta, ei muovimuoteista. Käytimme siis kehitysbudjetin sinne, missä sillä on merkitystä – kuulokkeiden sisuksiin. Näin pystyimme pitämään hinnan kurissa.

Mitä uutta pellin alla on?

Vaikka ulkokuori on tuttu, sisuskalut on laitettu uusiksi. Nämä ovat täysin uudet Bluetooth-kuulokkeet:

  • Aivot: Perustuu Qualcommin uusimpaan Snapdragon S3 -äänialustaan.

  • Yhteydet: Tukee kaikkea mahdollista uusinta "dingeldangelia" ja uusimpia Bluetooth-versioita vakaamman yhteyden takaamiseksi.

  • Ääni: Ääniguru Jasse ”Jazmanaut” Kesti on virittänyt soundin hämmentävän erottelevaksi.

Heikkisen sanoin: ”Kappaleista kuuluu asioita, joita et välttämättä haluaisi kuulla: basistin valkosipulinhajuinen hengitys tai tuottajan epätoivo. VMK25.2 ei peitä mitään.”

Valcon filosofia: Vastamelukuulokkeet ilman turhaa "älyä"

Nykyään jopa leivänpaahtimessa pitää olla tekoäly ja Wi-Fi. Me uimme vastavirtaan. VMK25.2-kuulokkeissa ei ole:

  • Tekoälyä, joka analysoi uniasi.

  • Sykemittaria (tiedät luultavasti itsekin olevasi hengissä).

  • Hipaisukytkimiä, jotka sekoilevat kun raavit korvaasi.

  • Vilkkuvia diskovaloja.

Sen sijaan panostimme pyhään kolminaisuuteen: studiotason äänenlaatu, käyttömukavuus ja pitkä akunkesto (55 tuntia täyttä tykitystä vastamelu päällä).

Tulossa: Valco-sovellus (ehkä)

Koko uusi mallistomme ([Linkitä: NL25], VMK15 ja VMK25.2) on yhteensopiva tulevan Valco-sovelluksen kanssa. Sovellusta koodaa parhaillaan portsarikaverimme Christian päivätöidensä ohessa, pääasiallisena palkkionaan olut.

Sovellus valmistuu sitten kun valmistuu, mutta tuki on jo raudassa valmiina. Tavoitteena on, että sovelluksella voi säätää taajuuskorjainta (EQ) ja kuunnella rauhoittavia luontoääniä, kuten ”kauppatorin lokit” tai ”ala-asteen ruokala”.

Osta VMK25.2 ja taistele inflaatiota vastaan

Uusi VMK25.2 on saatavilla nyt. Se on päivitys, jota kukaan ei tajunnut pyytää, mutta jonka kaikki tarvitsevat. Hanki itsellesi suomalaiset kuulokkeet, jotka on tehty kestämään.

Tilaa omasi NYT